Murupallero

Moi!

Tämä “pikku” pablodoi on nyt evaossa. Mamman selkä sanoi poks ja niin minä tulin takaisin isomamman hoteisiin Savonmaalle. Kävin toki pyörähtämässä Kangasalla ja ehdin leikkiäkin vapaana Rollon kanssa mutta sitten koitti automatka takaisin mummolaan. Ovat soitelleet ja kertoneet, että on kova ikävä heillä siellä. No, laittavat selän kuntoon ja katsotaan sitten.

Helteet palasivat ja se on meitsin mielestä toisaalta hyvä ja toisaalta taas ei. Minäpäs selitän. Tykkään vedestä ja siinä lutraamisesta paljon, varsinkin kirkkaan Puruveden rannoilla (tämä lienee käynyt jo selväksi aikaisemmista posteistani). Se mistä en erityisemmin tykkää, on taivaalta eli yläilmoista satava ja märkänä tippuva vesi. Eräänä päivänä tällaisella sadesäällä kokeilin isomamman autokatoksesta tassulla sateen määrää ennen lenkkiä. Se oli kummallista isännän mielestä.

Aurinko on kiva. Helle ei niinkään. Aurinkoisella säällä on mukava puljata vedessä, mutta lenkki ei maistu (enkä nyt tarkoita makkaraa, joka maistuu aina). Kun paistaa ja porottaa, on tälle labradorille kesäkatu liian kuuma paikka. Silloin minä osoitan mieltä ja lyön karvaiset kankkuni katuun. En liiku ja sillä hyvä. Nopeasti takaisin sisälle ja viileään paikkaan makailemaan. Ehtiipä tuonne lenkille illalla kun on hiukan viileämpää.

Heipatirallalei!

Luulitteko, että Vinhusen blogi on jo lopettanut? No, niin minäkin luulin hetken, mutta sitten päätin tarttua kynään ja raapustella muutaman rivin. Laitoin myös ulkoasun enemmän digitaaliseksi :) Paljon on vettä virrannut kultapurossa sitten viime kirjoituksen. Olemme muuttaneet ja minusta on tullut ei-tamperelainen, koska asustamme nykyään Kangasalla. Siellä on kivaa. Minulla on uusia kavereita mm. naapurin Rollo, jonka kanssa käymme juoksentelemassa ja peuhaamassa vapaana. Meidän talossa asuu muitakin koiria: yksi bokseri, saksanpaimenkoira ja ainakin yksi kultainen noutaja. Melkoinen koiratarha siis :)

Mutta nyt on kesä ja olen jälleen tuttujen vesien äärellä täällä Savonmaalla. Kaivaustyöt Puruvedessä jatkuvat ja näillä helteillä se onkin paras paikka olla minun mielestä. Vilhokin on kasvanut mahdottoman paljon ja kohta se kävelee. No kävelee se jo nytkin, mutta jonkun pitää pitää sitä kädestä kiinni tai sitten se menee kärryillä.

Minä tykkään tuosta meidän pikku naperosta, koska sillä on tapana tiputella minulle herkkuja syöttötuolistaan. Lisäksi Vilho huoltaa minua säännöllisesti – harjaa omalla hiusharjallaan, asentelee pantaa ja yrittipä taannoin laittaa vaippojakin. Pääasia, ettei syö minun eväitä.

Eväistä tuli mieleen viikonlopun reissu Rajaniittyyn. Isännän velipoika oli tosi antelias. Sain maistaa makkaraa ja sisäfilepihviäkin. Ja voi pojat, että maistuikin. Mutta sehän ei taida olla yllätys kenellekään, että meikäpojalle maistuu ruoka :)