Heido!

Meitsi on takaisin Tampereella, kesä on ohi ja Puruveden kirkkaus on vaihtunut Näsijärven humuksiin. No, ei syytä synkkyyteen, vaikka ikävä onkin iloista Itä-Suomea. Perheemme uusi tulokas, joka sai nimekseen Vilho Eino Olavi, pitää seuraa meille kaikille. Nauraa, jokeltelee ja vääntää sitä ihtiään. Mikäs tässä siis vahtia pitäessä. Lenkille lähtiessä pitää varmistaa aina, että kaikki varmaan tulevat mukaan. Vilho myös, ja ne hänen ihanat vaunut.

Muutoin on mennyt kotoutuminen ihan mukavasti – naapurin Nappia olikin vähän jo ikävä. Ja niin oli ollut Napillakin. Hän oli kovasti “napittanut” koko kesän meidän tontille, että missäs se naapurin komea urho onkaan. Muitakin kavereita olen jo päässyt moikkaamaan; Lumia, Alpoa, Onnia, Intoa ja muita.

Kämmenniemessä koiria riittää, voi pojat. Ja hei, kohtahan on joululoma. Ihanaa kun ilmat viilenee.

Kesän kuumuudessa on hyvä hetki muistella talven pakkasia ja isomamman wuffling-kiekkoja. Ne ovat jäälyhtyjä, joita tykkäsin kuonollani tökkiä viime joululomalla. No, isomamma osasi ajatella etukäteen kesän helteitä ja pakasti minulle muutaman näistä ihanaisista wuffling-kiekoista :)

Kuten pablodoi-pelimiehillä on tapana, on tässäkin lajissa välillä poikaa pysähtyä ja nuolaista pelivälineet puhtaaksi.

Minä olen baywatch. Liekö jälleen yksi “Vinhamainen” ominaisuus vaiko yleinen pablodoin luonteenpiirre, mutta minä tykkään pelastaa isännän ja emännän vedestä. Muilla ihmisenkappalailla ei olla kokeiltu vielä. Pelastaminen käy seuraavasti:

Niin kauan, kuin kädet näkyvät pinnalla, minä maltan istua rannalla ja katsoa. Kun vesi alkaa olla olkapään tietämillä minä loikkaan pelastustehtäviin. Tässä pelastusmoodissa on vielä pikkuisen hiomista, sillä tekniikkani on toistaiseksi hieman “upottava”. Haluan näet tulla syliin ja antaa niitä kuuluisia suudelmia suudelmia vaikka sitten keskellä järveä. Kovasti ovat koittaneet isäntä ja emäntä sanoa, ettei vesihätäläistä varsinaisesti helpottaisi märkä 40-kiloinen labradori, joka tulee syliin ja nuolee naamaa keskellä järveä. Mutta minä sanon, että lohdustus on tärkeä osa prosessia. Suudelmalla sanon näet, että ei hätää, vesipelastuskoira tässä. Kaikki hyvin.

Kävimme eilen Puruveden laineilla yhdessä isännän kanssa. Mamma nappasi kuvan meistä. Tässä vaiheessa kaikki on jo hyvin, sillä kuten kuvasta näkyy, olen jo pelastanut isännän ja vilvoittelemme molemmat huojentuneina. Maltoimme jopa poseerata mammalle, joka rannalla huhuili perheemme uuden tulokkaan, “ruispuikulan” kanssa. Tästä puikulasta minulla onkin kerrottavaa. Siitä sitten seuraavassa postissa. Siihen asti uiskennellaan ja nautitaan.

Vieläkö ne kuvaa sitä rantapelastusohjelma Baywatchia, sitä jossa oli Pamela Anderson? Voisin mennä vierailevaksi tähdeksi. Väitän, että minulla on komeampi talja kuin David Hasselhoffilla.

Eilen pääsin kokeilemaan tukkijätkän taitoja. Kunnossa olivat.

Olimme pikavisiitillä isännän vanhempien luona Rajaniityssä ja hoitelin kaivauksia tapani mukaan Puruveden rannassa. Sitten hokasin jotakin uutta. Laiturin alla näkyi mukavan kokoinen vettynyt uppotukki. Sellainen, jonka päällä laiturin “silta” oli jossakin kohtaa lepäillyt. No, minä päätin, että olisi hyvä idea vetää se tukki pois sieltä maleksimasta.

Sukeltelin sitten laiturin alle useampaankin otteeseen ja raahailin sitä tukkia sentti kerrallaan avarammille vesille. Isäntä katseli isänsä kanssa touhua silmät pyöreinä. Eivät olleet ennen nähneet sukeltavaa koiraa?

No, sain kuin sainkin sen tukin sieltä pois ja silloin se nousi pintaan. Laitoin etutassut siihen tukin päälle ja aloin pyörittelemään sitä “Vinhasti”. Tämä tämmöinen harrastelu se vaatii kuulkaas koordinaatiota. Ja sitähän meikäpojalta löytyy. Tukinpyörittely onnistui erinomaisesti. Ongelmia aiheutti ainoastaan se, etten olisi halunnut luopua tukista millään. Se olisi pitänyt ottaa minun mielestä autoon mukaan ja se ei taas sopinut tosikko-isännälle.

Tukkilaisteemaan liittyen ajattelin myös, että pitäisi tämän kuningasjätkän oma keksi saada. Sillä keksitön jätkä on kuin palliton pablodoi. No, olen minä keksejäkin lomalla saanut.

Uudet sivut kesän kunniaksi, olkaa hyvät! Kohta koittaa riemun aika, oi ystävät hyvät. Näen mamman ja isännän sekä perheen uuden tulokkaan. Tämä viimeisin on kuulemma kova poika syömään ja touhuamaan. No, siinäpä meitä kahta yhdistävä asia hetikärkeen. Se taitaa olla sitten meidän perheessä ukkovalta tästä eteenpäin, kun mamma jää tappiolle 1-3. No, on se sen verran kova luu tuo minun mamma, että eiköhän se pärjää.

On minulla uutisiakin. Minulta ilmestyy vielä kesän aikana upea kuvakirja. Olen koonnut siihen parhaimpia juttuja (myös uusia on mukana) ja upeimpia kuvia. Kirja tulee ihan Amerikan maalta asti – isäntä auttoi ja laitettiin porukassa bittejä pinoon taas. Mamma sai toimia oikolukijana, kun nuo minun tassut tuppaavat tekemään kirjoitusvirheitä sillointällöin. Että tällaista. Jos on halukkuutta ostaa omakustannehintaan 40 sivua tuhtia Vinhadokumenttia, niin vinkkejä voi hilauttaa emännän tai isännän puoleen.

Niin, ja sitten kaikille mielettömän hyvää Juhannusyötä!